Biodynaaminen kraniosakraaliterapia

~ Syvää yhteyttä sisäisiin voimavaroihin


BKST on yksi monista kehoterapioiden muodoista. Sen pohja on manuaalisessa lääketieteessä ja osteopatiassa, mutta se työskentelee ensisijaisesti kranio-sakraalirytmistä käsin. Kranio-sakraalijärjestelmä koostuu lihaksista, luista, kalvoista, nesteistä, rauhasista ja hermoista, jotka ovat pään ja ristiluun välisellä alueella. Tästä tulee nimi kranio-sakraali.

KST-hoidossa hoitaja tunnustelee asiakkaan kranio-sakraalipulssia ja ”ottaa siihen yhteyden” löytääkseen mahdollisia tukoksia, esteitä ja epätasapainoisuuksia järjestelmässä. Manuaalisessa KST:ssä tukoksia vapautetaan erilaisten tekniikoiden avulla, kun taas biodynaamisessa KST:ssä annetaan tilaa ihmisen omille parantaville voimille. Keholla on uskomaton kyky parantaa itse itseään, kun sille annetaan tilaa ja aikaa hienovaraisesti uudelleenjärjestäytyä. Kuten alkuliite ’biodynaaminen’ omalta osaltaan paljastaa, kyseessä on jotain ’luonnonmukaista’.

KST:n pohjalla on ajatus, kuten monissa muissakin luontaisissa hoitomuodoissa, että kehossa itsessään on valmiina terveys ja harmonia, mutta joka ajan saatossa altistuu erilaisille vaikutuksille, kuten haastaville elintavoille, perimälle, historialle, tunnelukoille jne. BKST-hoitomuoto tukee ja ravitsee kehon omaa systeemiä, jotta se jaksaisi ottaa käyttöönsä omat ’parantavat voimansa’ ja hyödyntäisi niitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Hoitokokemukset ovat hyvin yksilöllisiä ja vaihtelevia. Apua on saatu niin fyysisiin vinoutumiin ja epätasapainoisuuksiin kuin tunnekentän avautumisiin ja asiayhteyksien ymmärtämisiin sekä syvemmän tason paranemisiin.

Kraniosakraaliterapiasta voi saada apua mm:

  • erilaisiin kiputiloihin, kuten selkä-, niska- ja päänsärkyihin
  • erilaisiin leikkausta edeltäviin ja niiden jälkeisiin jännitys- ja shokkitiloihin: mm. hammasoperaatiot, keisari- ym. leikkaukset
  • synnytyksen jälkeisten jännitystilojen vapauttamisiin
  • stressiin, yliaktiivisuuteen ja levottomuuteen
  • fyysisiin ja emotionaalisiin stressi- ja shokkitiloihin, kuten onnettomuuksien jälkeisiin traumaattisiin kokemuksiin, paniikkihäiriöihin, ahdistukseen.
  • burn out -oireisiin, ylikuormittumiseen ja elinvoiman puutteeseen
  • autonomisen hermoston epätasapainotilojen harmonisointiin: uniongelmat, ruoansulatusongelmat ym.
  • immuniteetin parantamiseen jne.

Hoidot voivat toisinaan olla tunteellisiakin, mutta silti voimavarakeskeisiä. Hoidoissa on tilaa kokea todellista tunnetta turvallisesti ja luottamuksellisesti. Voimavarakeskeisyydellä tarkoitetaan sitä, että tunteet ja historialliset tapahtumat tunnistetaan, tunteiden purkautumista tuetaan, mutta samanaikaisesti hoidettavan omaa systeemiä kannatellaan siten, että se voi kytkeytyä historian ja elämänjälkien takana olevaan terveyteen ja hoitajasta riippumattoman luonnollisen parantumisen tilaan – ilman analysointia ja pohdintaa. Tällöin jotain syvää vapautumista tapahtuu ja päästään myös selkeämpään oivalluksen tilaan. Ns. healing eli jokaisen oman systeemin hienovarainen parantuminen voi tapahtua juuri tässä väreilevän syvän hiljaisuuden tilassa. Hoito on turvallista, eheyttävää ja harmonisoivaa.

Monet kokevat myös, että hoitomuoto tuo heille elinvoimaa ja kykyä nauttia jokapäiväisestä elämästään, ja voimavaroja nähdä elämän haasteita positiivisemmasta tilasta käsin.

Koska kraniosakraalihoito on hyvin kunnioittava, hellävarainen ja manipuloimaton hoitomuoto, se sopii hyvin lapsille, vanhuksille ja aikuisille, jotka eivät syystä tai toisesta voi vallalla olevassa hetkessä osallistua intensiivisempiin hoitomuotoihin, vaan kaipaavat hyvin pehmeää ja hienovaraista hoitomuotoa omassa elämässään.

Hoito tehdään vaatetus yllä, hoitopöydällä maaten. Alle 18-vuotiaat tulevat hoitoon vanhempien seurassa.

Hoidon kesto ja vaikutukset:

Ensimmäiseen hoitokertaan varataan 90 min. (Tutustumishinta 65 €). Jatkohoidot vaihtoehtoisesti 75 min (75 €), 90 min (85 €) tai 105 min (95 €) hlökohtaisen tarpeen mukaisesti. Tutustu sarjakorttihintoihin.

On melko yleistä, että jo ensimmäinen hoitokerta vaikuttaa myönteisesti hoidettavan olotilaan. Hoitokertojen määrä riippuu hoidettavan kunnosta ja tilasta. Suurimmassa osassa tapauksia 3-5 hoitokerralla saadaan aikaan jo huomattavaa kehitystä yleiseen tasapainotilaan ja kuntoon. Yleensä hoitoja kannattaa aluksi ottaa viikon välein, sitten harventaen esim. joka toinen vk, myöhemmin ylläpitävänä hoitomuotona esim. kerran kuukaudessa tai harvemmin.  Kroonisissa sairauksissa ja vakavissa loukkaantumisissa tai vammoissa vaaditaan pidempiaikaista hoitoa.

[HUOM! Joskus hoito voi mennä hyvinkin syvälle ja varsinainen hoito saattaa kestää n 2-3 päivää ennen kuin keho lopettelee hoitoa. Voi olla, että kehossa tapahtuvat muutokset tuntuvat jopa kipuina, särkyinä, väsymyksenä. Tämä on luonnollista, kun ottaa huomioon, että kehossa alkaa tapahtua uudelleenjärjestäytymistä ja ohjautumista luonnollisempaan, rentoutuneempaan tilaan. Tällöin voi olla, että vasta kahden viikon päästä systeemi alkaa asettua ja asiat integroitua.]

Tiedustelut ja hoitovaraukset:

Voit varata hoidon suoraan tällä  sivulla olevien `Varaa aika” -lipukkeiden kautta (jotka löydät joko sivun oikeasta ylälaidasta tai tämän sivun lopusta) tai lähettämällä s-postia ninanaranen@misolo.fi Tavoitat minut myös tekstiviestillä puh. 040 560 3751. Huomaathan, että kesken hoitotyön en pääse vastaamaan puhelimeen, joten voit halutessasi jättää soittopyynnön. Otan yhteyttä, kun vapaudun.

Olen valmistunut biodynaamiseksi kraniosakraaliterapeutiksi  sveitsiläisyntyisen Veet Chintanin ja slovenialaisen Karima Valentina Hočevarin opeissa. Voit tutustua heihin  http://silentium.centerhocevar.com/en/

Lisäksi tässä lyhyt pätkä Chintanin haastattelusta koulutuksemme alussa:

 

 Hoitokokemuksia:

”Hienovarainen kosketus, kunnioittavat sanat ja kaunis tapa kohdata hoidettava yhdistettynä turvalliseen hoitotilaan loivat kokemuksen, jossa arjen kiireissä toisistaan erkaantuneet keho, mieli ja sielu löysivät uutta harmoniaa. Hoitajan kanssa keskustelu hoidon jälkeen vahvisti omia tunteitani ja ajatuksiani siitä prosessista, joka on meneillään – etsimässä lisää tilaa ja vapautta elää minussa.

Ninalla on taito kohdata ihmiset ihmisinä. Hän on aidosti läsnä ja kiinnostunut, näkee niin silmistä kipunoivat kivut kuin sydämestä kumpuavan rakkaudenkin. Vahvistit omalla olemuksellasi sitä, mikä on totta minussa. Sinulla on taito kannatella tilaa hoidettavallesi hyvin varmalla, herkällä ja kunnioittavalla tavalla. Hoidossasi on turvallista olla, sillä et pelkää hoidettavan tunteita. Rentouteen vaipuminen hoidossasi oli samalla kertaa hyvin ihmeellistä ja hyvin inhimillistä.”

Nainen, 35-v.

Helsinki

”Kiitos vielä tiistaisesta hoidosta. Olo on ollut mitä mahtavin, eikä toistaiseksi ole tullut mitään lieveilmiöitä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa. Alkuhaastattelujen jälkeen siirryin hoitopöydälle selin makuulle, jossa sain hetken rauhoittua. Hoitaja istui tuolilla hieman pidemmällä ja sanojen avulla ohjasi minua lempeästi kuulostelemaan kehoni olotilaa. Hetken päästä hän oman intuitionsa ohjaamana asetteli kätensä keholleni.

Oman kehon virtauksia on tässä hoitomuodossa, ainakin minun kokemukseni mukaan helppo seurata ja tutkia. Mitä pidempään tiettyä kohtaa hoidetaan, sitä helpommin myös huomaa muutokset näiden kohtien virtauksissa. Ne saattavat muuttaa suuntaansa, laatuaan tai muotoaan. Hoitomenetelmä on erittäin asiakaslähtöinen, koska kaikki hoitokohdat ja asennot keskustellaan hoidon aikana asiakkaan kanssa. Vointiani myös kysyttiin aika ajoin, joka tuntui minusta hyvältä.

Tunnin hoidon aikana minua hoidettiin noin 4-5 kehon eri kohdasta. Tämä myös tukee kiireettömyyden ja läsnäolon tunnetta. Itse voisin todeta, että biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa päästään vaikuttamaan hyvin lempeästi kehon syviin ja hienovaraisiin prosesseihin. Hoidon jälkeen oloni oli hyvin seesteinen ja tasapainoinen.”

Mies, 48-v.

Porvoo

 

 

”BKST oli uusi hoitomuoto minulle, joten en osannut kuvitella etukäteen sen vaiheista tai vaikutuksista yhtään mitään. Meditaatio on tuttu, olen harjoittanut sitä on/off vuosia, ja uskon, että se auttoi minua pääsemään hoitoon mukaan. Tosin olin myös jännittynyt uuden edessä. Yllätys oli, miten voimakkaasti yksinkertainen hoitotapa vaikutti minuun. Ikään kuin jokin hana olisi auennut tai tulppa lauennut, sulanut pois. Kyynelet valuivat, vaikka en tiedä miksi, jossakin alitajunnan kerroksissa mentiin, luulemma.

Hoidon aikana energia vahvistui kropassa, jossakin vaiheessa tuli jonkin verran huono olo ja päätä alkoi myös särkeä. Mutta kun lähdin kotiin päänkipu oli poissa, huono olo jo hoidon aikana. Illalla olin tavattoman väsynyt, mutta en kuitenkaan allapäin tms. Uni oli hyvä, tosin minulla ei juuri muutenkaan ole univaikeuksia kuin satunnaisesti. Seuraavana päivänä eli tänään olen ollut hiukan jäykkä, varsinkin jaloistani. Mutta energiaa on riittänyt, motivaatio tekemiseen on ollut vahva. Tunne nyt: kiinnostava hoitomuoto. Ensimmäisen kerran jälkeen uskon, että sillä saadaan hyvinkin tuloksia.”

Nainen, n 70-v.

Helsinki

”Hoitoni alkoi lyhyellä keskustelulla – ”mitä kuuluu?” ja ”onko jotain erityistä kehossa nyt”? Hoitaja kertoi, että hoito on hyvin hienovarainen, ja syvävirtauksiin vaikuttava. Kävin selinmakuulle ja hoitaja kysyi, sopiiko että hän istuu viereeni. Sitten hän kysyi, voiko laittaa kädet oikean reiden ja oikean lavan alle. Tottakai – pikku hiljaa aloin tuntea virtausta ja lämpöä – aluksi se oli hyvin vaimeaa. Pyrin rentoutumaan niin hyvin kuin taisin. Ajatus vielä hyppeli. Seuraavaksi Nina siirtyi vasemmalle puolelle, hän laittoi kädet hieman eri kohtiin – olo oli hyvin mukava ja luottavainen. Vasemmalla virtaus tuntui helpommin.

Minulle tuli vahvasti tarve laajentua, ottaa tilaa. Kun Nina kysyi, että hän menee pään puolelle ja laittaako hän kädet kosketukseen – tuntui, että ei ole hyvä ”tiivistää” – hän oli pään luona ja kädet kevyesti kosketuksissa. Sekin tuntui, että liian paljon. Hän siirtyi tuolilla kauemmaksi. Keho otti tilaa ja viestitti sitä meille molemmille.
Hoidon jälkeen olo oli hyvin harmoninen ja tasainen. Sopivalla tavalla levollinen. Tunsin n vuorokauden, miten minussa virtasi syvällä.

Seuraavina päivinä nestekierto on ollut erinomainen (runsaasti virtsaamistarvetta). Olen ollut rosen-hoidossa, jossa kehoon mennään enemmän pinnalta sisälle ja avataan ja puretaan jännitteitä. Biodynaaminen tuntui, että nyt mennään syvälle kuulemaan arvostaen ja tuetaan minua juuri omissa prosesseissa.

Hoitaja oli rinnallakulkija. Kuunteleva ja tilaa antava. Biodynaminen on hyvin herkkä ja taajuuksiin menevä hoitomuoto.”

Nainen, 44-v.

Helsinki

”Hoito vei nopeasti unen ja valveen rajatilaan. Syvä rentoutumisen tunne. Tajunta vaihteli välillä hereillä ja välillä kevyessä unessa. Tietoisuus säilyi koko ajan. Värit nousivat voimakkaasti näköaistimiseen vaihdellen käsiotteiden mukaan jonkin verran. Hoidon jälkeen oli energinen olo.”
Mies, 58

Pohjois-Suomi

”Hoidon aluksi oli lähinnä tärinää, ainakin jaloissa. Sitten, jossain puolenvälin jälkeen, ikään kuin laskeuduin johonkin syvempään tilaan, jossa en enää hahmottanut ajatuksia niin paljon.

Rupesi nousemaan välähdyksiä jostain menneistä muistoista lapsuusajoilta. Pään seudulla tapahtui paljon jännitysten purkautumista. Mahasta myös. Syviä pelkoja ja häpeää kolusin siinä. Olit ihanasti ja lempeästi läsnä koko ajan, ja sun energia itsessään tuntuu rauhoittavalta. Tulen mielelläni uusintahoidolle.”

Nainen, 33-v.

Helsinki

 ”Kirjoittelen tässä nyt hoidoista ajatuksia, mietteitä…

Hoitajan vahva läsnäolo, yhteys jo ennen kosketusta. Humahdus yhteiseen maailmaan. Hetkessä, pieni hiljaisuus ja ollaan yhdessä. Vahva yhteys. Sisaruus. Luontevaa olla, kuin tulisi kotiin. Valtava liikutus, onko tällaista. Sitten kiitollisuus, että olen kosketuksissa itseeni.

Herään itseeni. Olet valontuoja, vahva kirkkaus ja valo. Oven avaaja, sumun hälventäjä. Pilkahduksia omasta voimasta, kuinka kadoksissa osat minusta ovat olleet. Hiljalleen avaudun. Selkeys. Herättelyä. Lempeästi ravistelet hereille omaan kehoon, omaan elämään.

Tutkin kehoani kuin karttaa ihmemaassa, minua ohjataan varmoin ja päättäväisin ottein. Intuitiivinen kartturi, sateenkaaren värien esiintuoja. Tiedät minne suunnistaa. Miten monissa väreissä värähtelenkään. Sinä olet rauha. Lempeys. Juurtuneempi olo. Vahvistat juuriani. Lämpösi käsissä, lempeästi vahvistaa liekkiäni.

Yleisesti kehossa: alimmat chakrat kylminä, ei juuri mitään. Sacrumissa lankakerä, kehon keskipiste vaihtelee hurjan paljon. Otteissasi olen kuin laineilla, siirryin kuolemasta johonkin hyvin pyhään paikkaan. Kohtuun? Jaloissani juurevuus, vahva yhteys ja halu/voima tuntea maa sekä kätesi. Juuret puskevat! Kasvoilla olen kuin sylissäsi, sammalpeitteellä auringon säteissä kylpien. Mikä lämpö!”

Nainen, 34-v.

Helsinki

”Kiitos vielä kerran! Tuli tosiaan rento olo.”

Mies, 49-v.

Helsinki

 

 

3-kerran hoitosarjan yhteenvetoa:

”Hoitojen aikana oli niin yllätyksiä (miten kanavat aukeavat päästä varpaisiin asti), ohimenevää huonoa oloa, lyhyttä pääkipua kuin rentoutumistakin. Ja niin edelleen.

Mielenkiintoista oli seurata, mitä itsensä sisällä tapahtui, ”katsella” energia vaeltamista paikasta toiseen; se ikään kuin huomautti, että täälläkin on pikku ongelma tai isompi rypäs ongelmia. Tarkoitus on hakea sisällä oleva terveys takaisin, tunnistaa omassa kropassa olevat sen löytämistä estävät haitat. Iso tehtävä, mutta antautumalla/hyväksymällä sen mitä itsessä tapahtuu, mahdollinen.

Jos olinkin hoitoon tullessani jonkin verran skeptinen, jo ensimmäisen kerran jälkeen siitä ei ollut tietoakaan. Kun energia alkoi virrata, löysi kipeät kohdat mitä lämmittää ja avata, sitä voisi pitää jonkinlaisen ihmeenä. Pelkästään niin hoitajan kuin hoidettavan rentoutumisella ja kevyesti koskettamalla, tuli vastauksia. En usko kolmen kerran jälkeen mihinkään ihmeparantumiseen, krempat ovat kehittyneet vaivoiksi ehkäpä vuosien aikana ja jotkin ovat normaalia iän tuomaa kulumista, jotkin geenissä perittyjä. Uskon kuitenkin siihen, että tämä lempeä hoitomuoto tuo helpotusta, parantaa kunhan antaa itselleen mahdollisuuden. Aikaa siihen voi kulua.

Kokemus oli hyvä. Aloin entistä selvemmin ymmärtää, että minä itse olen avain omaan hyvinvointiini. Siihen on löydyttävät oikeat tavat ja sitä on harjoitettava päivittäin, esimerkiksi asentokorjausta ja positiivista mieltä. Hoitomuoto antaa lisää avaimia kremppojen avaamiseksi ja sulkemiseksi pois ennen kaikkea mielestä ja sitä myöten kropasta.”

Nainen, 70-v.

Helsinki

”Kiitos vielä eilisestä <3 Oli melkoiset setit. Tänään on ketuttanut ihan huolella ties mikä ja ollu yksinäinen olo. Jotenkin sellainen fiilis, että mun elämästä on puuttunut semmoinen hoivaava äidinrakkaus monta vuotta ja oon sit kehitellyt kaikenlaisia muureja siihen väliin, ettei kaipaus tuntuisi. Illasta iski ihan totaalinen väsykooma. Tuntui ihan, että pään sisällä hermostossa tapahtui jotain kihinää. En oo aiemmin semmoista kokenut.”

1,5 vk myöhemmin:
”Kranio tosiaan poksautti auki jotain jännityksiä päästä! Musta lähtee nykyään vaivattomasti vähän korkeampia ääniä kuin ennen. Testailin laulaa paria biisiä, jotka oli ennen vaikeita, mut ainakin tänään meni komiasti!”

Nainen 34-v.

Helsinki

”Kiitos hoidosta <3

Tässä muutama huomio: hoito oli rentouttava, ihanan erilainen – se antoi mukavan lepohetken muihin (esim. rosen) hoitoihin verrattuna. Sai vain olla ja levätä. Ei ’tarvinnut’ availla tunnelukkoja yhtään. Jännä oli huomata, miten eri paikat resonoi: Osa tuntui samantien hyvältä, kuten päänseutu, osa epämukavalta, kuten lavat.
Hoidon aikana tunsin kihelmöintiä, joka levisi hoidon aikana erityisesti jalkoihin ja käsiin. Pään alueella tunsin syvää rauhaa ja rentoutumista. Luottamus, energia ja yhteys oli läsnä. Kiitos ihana Nina, mielelläni varaan ajan jo seuraavaan hoitoon. ”

Nainen, 39-v.

Helsinki

Lähdin Ninan luota kevein mielin ja kepein jaloin! Ennen hoitoa olin valittanut lyijynraskaalta ja jäykältä tuntuvaa kehoani, kipeitä lihaksia, ahdistunutta mieltä. Äskettäin kokemani negatiivinen stressi oli pahentanut entisestään tuttuja fibromyalgian (pehmytkudoksen reuman/kroonisen kipu-uupumus oireyhtymän) oireita. Käsittääkseni hoito oli alkanut jo siitä hetkestä kun astuin hoitohuoneeseen. Hoitajan kyky olla läsnä itselle ja asiakkaalle – on aivan erityinen: kunnioittava, juurruttava ja juurtunut, tilaa antava. Varmaan siksi hänen hoitohuoneessa on harmoninen ja turvallinen ilmapiiri.

Hoitajan ja hoidettavan välille/ympärille syntyy aivan erikoinen tasapainoinen ”yhteistyömaa” – jossa elämänenergia pystyy virtaamaan esteittä ja löytämään sinne minne pitääkin. Eli hoidettava avautuu hoidolle parhaalla mahdollisella tavalla.

Makasin hierontapöydällä viltillä peitettynä, hyvin rentoutuneessa olotilassa, joka muistutti kevyttä transsitilaa, jolloin stressitaso laskeutuu olemattomaksi. Jo ensimmäisistä kosketuksista tunsin energian virtaavan erityisesti vasemmalla puolella kehoani. Oikea puoli tuntui erilaiselta ja erilliseltä.Yhtäkkiä alaselän puolella käynnistyi värähtely…zzzummm…ja pehmeä lämpöinen energia-aalto lähti kohti solar plexusta. Tämä värähtely tuntui niin todelliselta…niin kuin selkäni alla olisi käynnistynyt värinätoiminto äänettömäksi laitetulla matkapuhelimella! Tämän jälkeen kehoni kumpikin puoli alkoi tuntua yhtenäisemmältä. Kun hoitajan kämmenet olivat ristiselän ja ensimmäisen rintarangan nikaman alla – tunsin pulssin kaltaisen sykkeen selässä selkärankaa pitkin, tunsin että vartaloni – keskikehoni, joka on fyysisesti heikko, – tulee tasapainoon.

Läpi hoidon olin sisäisin silmin nähnyt kauniita värejä: liilaviolettia, sinistä, vihreätä. Värit virtasivat veden lailla ja minä liikuin värillisissä tunneleissa, elämänenergian virrassa, välillä putkahtaen tähtitaivaaseen.

Hoidon loputtua kehoni oli niin kevyt,- että vitsailin että olen varmaan pudottanut sen aikana kaikki ylimääräiset kilot. Lähdin kotiinpäin iloiten siitä kuinka kevyeltä minun jaloissani ja kehossani tuntuu, kevyet askeleeni täyttivät minut onnella. Tämä ihana tunne säilyi muutaman päivän aikana. Joten päätin että tulen hoitoon uudestaan, ehdottomasti!”

Nainen, 51-v.

Vantaa