Eloisasti Elossa! -osallistujapalautteita
Alla muutamia palautekyselyyn annettuja vastauksia sekä yleistä palautetta.
”Syväsukellus kehon ja mielen traumoihin; vapauttava; käynnisti isoja prosesseja.”
”Koin ryhmässä turvaa, luottamusta ja kannattelua.”
”Yhdessä tanssiminen ja kontaktiharjoitukset koskettivat ja voimauttivat.”
”Oivalsin, että syvähengityksen ei tarvitse olla pelkkää katarttista purkamista, vaan se voi toisinaan olla myös pehmeää ja sitä kautta syvää ja eheyttävää.”
”Oli tärkeää tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään.”
”Syvähengityksessä aloin vasta päästä alkuun. Toivon, että luotte jatkossakin tilan, jossa päästä tuulettumaan ja kosketuksiin itsensä ja omien tunteiden kanssa.”
”Ryhmäkoko tuntui sopivalta: isompi ryhmä olisi ollut liikaa.”
”Tapaamiskerrat olisivat voineet olla hieman useammin.”
”Koin, että tämän työskentely auttoi minua löytämään yhteyden kehoon ja sitä kautta tuovan rentoutta vuorovaikutustilanteisiin.”
”Olette ihania! Lämmin kiitos.<3
”Tiimi toimi ja työnjako myös.”
” Eloisasti elossa – workshopit ja erityisesti syvähengitys ovat olleet hyvin voimallinen kokemus nostaen pintaan varhaislapsuudesta kehoon erilaisiksi lukoiksi ja kivuiksi varastoituneita tunteita. Workshopeissa niitä on ollut – kiitos taitavien ja ihanien ohjaajien – hyvin turvallista ja luottamuksellista käsitellä ja antaa kehon luopua turhista taakoista. Ryhmän jäsenet tukevat myös eri tavoin toisiaan. Workshopit ovat tietyllä tapaa rankkojakin mutta niistä lähtee aina kotiin syvällisesti uudistuneena, kiitollisena ja voimaantuneena. Suosittelen workshoppia myös kaikille niille vakaviakin kehon vaivoja ja kolotuksia poteville, joita ei enää pelkkä kuntosalijumppa auta. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaaan. Voit myös yllättyä, mitä luovuuden lähteitä itsestäsi löydät.”
Hei, ensimmäinen ilta oli ihana sukellus ja oivallus taas uuteen tapaan työstää näitä omia patojaan ja tuntojaan! Olen ehdottomasti kiinnostunut myös jatkossa tällaisista työpajoista.
Millainen oli oma kokemuksesi? Koskettiko jokin erityisesti? Oivalsitko uutta?
Kokemus oli voimakas. Huomasin kuinka tunteet puskivat kehosta läpi. Oli ihana itkeä lopuksi helpottavaa itkua oman kipuilun jälkeen. Oivalsin, etteivät kaikki kokemukset tarvitse sanoja ja selityksiä. Ja miten tärkeää on luottaa omaan kehoon.
Mitä tapahtui illan jälkeen? Jäikö jotakin pintaan? Olisitko kaivannut vielä tukea?
Tämän kerran jälkeen ei jäänyt mitään kaivelemaan. Ainoastaan harmitti, kun en päässytkään muille kerroille omien aikataulujeni vuoksi. Uudella kerralla kokemus olisi varmasti ollut taas toisenlainen, kun menetelmä olisi ollut jo tutumpi.
Miten koit ryhmädynamiikan?
Olin paikalla vain ensimmäisellä kerralla, mutta silloin sain itselleni ryhmässä hyvän
ja turvallisen olon.
Mitä mieltä olit illan pituudesta, rakenteesta ja sisällöstä?
Pituus oli sopiva – sen jälkeen oli ihan poikki. Ensimmäisellä kerralla myös rakenne tuntui sopivalta.
Koska syvähengitysmenetelmä oli minulle uutta, oli hyvä, että alussa kehoa ja mieltä pääsi
lämmittämään liikkeellä ja tanssilla.
Haluatko antaa vielä jotakin erityistä palautetta ohjaajille?
Lämpö ja läsnäolo tekivät olon turvalliseksi. Myös kosketus ja tilannetajun oivaltaminen
helpottivat omaa osallistumistani ja kokemustani.
Tulisitko uudelleen?
Kyllä <3
Olen ollut EE-illoissa pari kertaa ja molemmilla kerroilla porukkaa ihan ok, mut aika ylärajoilla.
Ehkä kaipaisin vähän avaruutta tilaan, kun hengitysilta kyseessä, energia liikkuisi tilassa
paremmin, samoin tilaa liikkeelle ja tanssille, jossa energiat tulisi saada ylös.
Mun mielestä ryhmädynamiikka oli vähän varautunut (tai varovainen) toisella kerralla.
Tai ehkä vaan olin itse varautunut. Aika haastavaa, on niin intensiivistä
(mut ihan hyvällä tavalla) jakaa vain parin kanssa.
Kykenivätkö ohjaajat luomaan turvallisen, hyväksyvän ja kannattelevan ilmapiirin?
Mun mielestä olette kyllä onnistuneet hyvin tässä.
Mitä mieltä olit illan pituudesta, rakenteesta ja sisällöstä?
Mielestäni pituus on aika ok, ei ainakaan kannata lyhentää. Rakenne ja sisältö ovat hyvät. Hyvää on mielestäni ollut myös se, että sisältö on ollut vähän erilainen aina illan teeman mukaan. Tykkäsin erityisesti, kun oli niitä äänimaljoja.
Millainen oli oma kokemuksesi? Koskettiko jokin erityisesti? Oivalsitko uutta?
Kaiken kaikkiaan hyvät illat. Olen kyllä teidän hengitysilloista tykännyt.
En nyt tiedä oivalsinko mitään uutta varsinaisesti just sen illan aikana,
myöhemmin ehkä. Ainahan hengitysillat tuo kehoon tilaa ja laittaa energian liikkumaan.
Mitä tapahtui illan jälkeen? Jäikö jotakin pintaan? Olisitko kaivannut vielä tukea?
Mulla kävi niin, että tän toisen (viimeisimmän) illan jälkeen oli kyllä kauhein olo ikinä
(ilta itsessään oli hyvä ja oli hyvät vibat aina siihen asti kunnes yhtäkkiä vaan
meni joku ihme kylmä humaus kehossa ja tulikin outo olo). Aloitti kyllä melkoisen
prosessin mulla ja näin jälkeenpäin ajateltuna olis kyllä pitäny jommalle
kummalle teistä soittaa tai laittaa meiliä sen jälkeen, mut kun
en oikein tajunnut silloin ja kun oon aina joutunu/tottunu
aika itsekseni pärjäämään ja selvitymään, niin se sit heijastuu
tällaisiinkin juttuihin näköjään. ja ehkä sit myös vähän jotenkin
arastelin tms. ottaa yhteyttä.
Tulisitko uudelleen?
Olen tulossa jahka saan ajan järjestymään.
syvään hengittäminen voi nostaa esiin. Vetäjillä on mainio
ja lämmin ote touhuun, joten mukaan oli helppo tulla ja teki
mieli osallistua työpajoihin useamminkin. Suosittelen
kokeilemaan, jos yhtään uteliaisuus herää!
vetämänä – lämmin suositus!
Syvähengitys vapauttaa jähmeydestä ja tukahdutetuista
tunteista, saa elämän sykkimään kehossasi.
Sydämellinen kiitos ihanasta hengitysmatkasta ja kaikesta sen ympärillä.
<3 KIITOS Nina <3 KIITOS Abhi <3 Kiitos kaikille 🙂
Kiitos upeille ohjaajille <3 Tulipas töräytettyä ulos kaikkee kamaa 😀