Divine Breathing
Hengittäen vapauteen
Yleistä hengityksestä
Hengityksen moninaisuus
Syvähengitys on hyvin yksinkertainen menetelmä, jolla voi auttaa itseään vapautumaan fyysisistä jännitystiloista, mielen lukoista ja kytkeytymään laajemmin omiin tunteisiin. Syvähengityksen kautta voi löytää syvempää rentoutta ja nautintoa omaan olemiseen, luonnollisempiin vuorovaikutustilanteisiin ja aidompiin ihmissuhteisiin.
Syvähengityksellä leivomme auki niitä tunteita, jotka juuri tässä hetkessä kaipaavat tulla näkyviksi ja kuulluiksi. Mutta miksi? Jotta kehomme ei jähmettyisi paikalleen, jotta kehomme ei sairastuisi, vaan elämänenergia virtaisi meissä nautinnollisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Jotta voisimme löytää aidomman paikan, josta toimia, jotta voisimme riisua yltämme suojaavat naamiot, jotta voisimme olla heitä, joita todellisuudessa olemme.
Hengitys voi viedä meitä myös kiehtoville sisäisille näkymatkoille, kun koputtelemme seuraavien kerrosten ovia – miten milloinkin: lempeästi tai voimakkaasti, joka kerta kuitenkin turvallisessa ja luottamuksellisessa hengessä.
Kaiken työskentelyn lähtökohtana on tulla tietoisemmaksi omista lukkiutuneista tunteistaan, joilla ei edes tarvitse olla tarinoita, vaan antaa aidoille kokemuksille tilaa näkyä ja kuulua sekä vapautua niiden manipuloivasta luonteestaan, siirtyä kohti inspiraatiota, luottamusta ja vapaampaa olemisen ja elämisen tilaa. Oppia nauttimaan elämästä!
Hengityksen moninaisuus
Vanhoissa henkisissä perinteissä, kuten esim. joogassa, tantrassa, taolaisuudessa ja zenbuddhalaisuudessa ajatellaan, että tietoinen hengittäminen on avain hyvinvointiin ja henkiseen täyttymykseen. Jokaisessa perinteessä käytetään lukematon määrä erilaisia hengitystekniikoita, joilla voidaan laajentaa tietoisuutta, aktivoida ja energisoida kehoa ja ajattelun kirkkautta, mutta myös rauhoittaa, tasapainoittaa ja rentouttaa koko somaattista keho-mielijärjestelmää.
Syvähengityksen fysiologiset vaikutukset
Lempeän voimakas syvähengitys on fysiologisesti hyvin parantavaa ja eheyttävää: pallean nouseva ja laskeva liike vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin. Liike hieroo sisäelimiä, poistaa kehosta kuonaa ja parantaa verenkiertoa, ja jo tällaisena yksinkertaisena tapahtumana parantaa hapen saantia mikroverenkierron tasolla aina syväkudoksissa asti. Pallean aikaansaama aaltomainen hengitysliike hieroo keuhkoja, sydäntä ja kateenkorvaa, joka vahvistaa immuunijärjestelmää. Hengitys aihauttaa värähtelyä myös niskassa, hartioissa, päässä, kasvoissa, käsivarsissa ja sillä tavoin vapauttaa niistä erilaisia jännityksiä. Tätä kutsutaan bioenergetiikaksi. Hengitys kaikkinensa on erityisen tärkeää sydän- ja versisuoniperäisten sairauksien ennaltaehkäisyssä.
Syvähengitys vs. urheilusuorituksen aikaansaama hengitys
Miten syvähengityksen vaikutukset sitten poikkeavat urheilusuorituksen jälkeisestä tilasta, jossa hengitys ja kehollinen liike tuottavat kutakuinkin samoja positiivisia vaikutuksia? Näkemykseni on, että urheilusuorituksessa emme vapaudu hengittämään syvälle vatsaan asti, vaan hengitys jää enemmän tekemään työtään keuhkoihin ja nappaa käyttöönsä myös ylemmät apuhengityslihakset sekä vatsalihakset. Urheilu toki elävöittää kehoa, rauhoittaa mieltä ja vapauttaa turhista mielenkiemuroista – hetkeksi. Tämä on sinänsä terveyttä edistävää ja endorfiineja vapauttavaa, mutta jännityksiä ei edelleenkään purkaudu syvemmältä kehosta. Vatsalihasten jännitys estää meitä antautumasta syvempien jännitysten avautumiselle, koska kehon kaikki energiat suuntautuvat kehon elimellisten toimintojen ylläpitämiseen.
Silloin, kun vapautamme vatsan syvälle, aaltomaiselle hengitykselle, saamme hiljalleen yhteyden syvempiin kerroksiin itsessämme: kun tunnekerroksia on saatu availtua, lepää kaiken alla sisäinen voima, viisaus ja rauha. Kaikki vanhat itämaiset perinteetkin tunnustavatkin vatsan viisauden; rennon haran, dan tienin, voiman. Kun antaudumme rennolle vatsalle, sillä on merkittävä vaikutus kykyymme olla läsnä jokaisessa hetkessä ilman reaktiivisuutta.
Monille kuitenkin iskee elämän aikana eksistentiaalisia kriisejä – hetkiä, jolloin herää syvä kaipuu ymmärtää itseään ja olemassaoloaan, elämän merkityksellisyyttä, ikuisuutta, kuolemaa jne. Toisille ihmissuhteiden nostamat tunnemylläkät vievät kaaokseen. Silloin, kun jäädään ainoastaan mielen tasolle operoimaan, ajatustasolla analysoimaan ja paikalle pohtimaan, nämä kysymykset voivat todella tehdä hulluksi, koska pohdinnat luonnollisesti herättävät tunteita. Ja, jollemme suostu läpielämään tunteita (turhautumista, ahdistusta, vihaa, raivoa, surua, iloa, itkua, kiitollisuutta, naurua, nautintoa jne), vaan tukahdutamme ne joko ylenkatsomalla kokonaisuuttamme, pakenemalla suorittamiseen, positiiviseen ajateluun tai erilaisiin riippuvuuksiin: alkoholiin, huumeisiin, syömis-, peli-, ihmissuhde- ym. riippuvuuksiin, on vain ajan kysymys, koska keho-mielemme pettää ja pahimmillaan, sairastuu. Syvähengityksellä voimme auttaa itse itseämme vapautumaan kehoon ja mieleen jääneistä tunnekuormista ja jumeista, ja sen myötä löytämään enemmän tilaa, keveyttä ja nautintoa elää omassa kehossamme, rentoina ja läsnäolevina.
Pinnallinen hengitys ja stressi
Suurin osa meistä hengittää hyvin pinnallisesti. Stressaava elämänrytmi on yksi keskeisiä tekijöitä, joka vaikuttaa hengityksen pinnallistumiseen. Eläminen muuttuu selviytymiseksi. Emme usein edes tiedosta, että keho-mielemme elää energiavajeessa. Joudumme ikään kuin tahdonvoimalla suoriutumaan arjen askareista. Asiat eivät virtaa niin kuin ne parhaimmillaan voisivat, vaan yritämme mielen kautta rakentaa ja hallita elämäämme. Tämä on luonnollisesti hyvin kuluttavaa ja energiavarantojamme supistavaa. Ohjautuminen tahdonvoiman kautta on kuitenkin hyvin normaalia yhteiskunnassamme. Valitettavasti on kuitenkin niin, että pikkuhiljaa, kun kehon ja mielen hyvinvointi ohitetaan ja tahdonvoima on siirtynyt ohjaksiin ja käyttämään häikäilemättömästi hyväksi keho-mieltä, tulee jossain vaiheessa väistämättä vastaan se hetki, että kehomme ja mielemme ovat lopussa ja yhtäkkiä huomaamme, että elämästämme puuttuu värit ja luovuus. Jotkut jopa tipahtavat lopulta polvilleen uupumisen myötä.
Pinnallinen hengitys estää meitä kohtaamasta ja kokemasta tunteitamme. Selviydymme pinnallisella hengityksellä päivästä toiseen, pysymme juuri ja juuri hengissä. Pystymme taitavasti kontrolloimaan itseämme pinnallisen hengityksen kautta, välttämään kokemasta erilaisia tuntemuksia ja torjumaan tunteita. Saatamme kokea, että elämä on ulkoisesti hyvää, mutta sisällä jäytää loputon tyytymättömyyden ja riittämättömyyden tunne.
Olemme valmiita kokemaan hyvänolon tunteita, mutta niin kutsuttujen ikävien tunteiden kokemuksia pyrimme välttäämään viimeiseen asti. Emme ole valmiita kohtaamaan esim. vihaa, surua ja pelkoja, vaan haluamme kokea vain ilon, nautinnon ja keveyden tunteita. Jos haluamme kaikin keinoin välttää ikävät tunteet ja tukahduttaa ne miten milloinkin, elämä muuttuu väistämättä ulkokohtaisemmaksi. Tavoittelemme jatkuvasti jotain ulkoista, joka toisi mielihyvää; oli se sitten materiaalisia asioita, syömiseen liittyviä kokemuksia tai vaikkapa henkisen hyvinvoinnin tavoittelua ja onnen täyttymystä ulkoisista seikoista. Sen sijaan, että torjumme loputtomiin vaikeita tunteita, voisimmeko sittenkin kysyä, mitä kaunista näiden vaikeiden tunteiden alta haluaa vapautua ja paljastua. Mitä, jos voisimmekin löytää itsestämme jotain paljon todempaa ja syvempää, aidompaa ja itsellemme merkittävämpää.
Luonnollinen ja vapaa hengitys
Luonnollinen hengitys on hengityksen ”muoto”, jonka jokainen terve lapsi taitaa täysin luonnollisesti, kun keuhkot ovat syntymähetken jälkeen pikkuhiljaa kehittyneet. Pikkulapset, joita ympäristö ei ole ehtinyt vielä häpäistä, rajoittaa jne., taitavat hengityksen, jossa ei ole taukoja, ei hengityksenpidätyksiä, ei kontrollia. Se on luonnollinen tila, jossa ilma virtaa sisään ja ulos täysin luonnollisesti. Elämä on läsnä tässä ja nyt. Tunteet saavat virrata kaikessa värikkyydessään ja laajuudessaan: kaikki tunteet koetaan voimavaraksi, jotka näyttävät, mitä arvokkaalle kokonaisuudellemme kuuluu.
Divine Breathing -yksilösessiot
Keho- ja hengitysterapia
- Ensimmäiseen käyntiin varataan 90 min, mutta on suositeltava hoitoaika myös jatkokäynteihin, sillä sessiossa on sopivasti aikaa myös alku- ja loppukeskusteluun sekä lyhyeen palautumisen hetkeen.
- Hoidon aikana kehossa olevia jännityksiä ja stressiä vapautetaan erilaisten hengitysmenetelmien, pehmeiden painallusten ja nivelrentoutusten avulla. Lempeä, kuunteleva ja läsnäoleva kosketus auttaa tukahdutettujen tunteiden avautumisessa ja rentoutuneempaan kehoon ankkuroitumisessa.
- Ensimmäinen tutustumishoito 70 €.
- (Sarjakortti 3x90 min 225 €)
Keho- ja hengitysterapia
- Pidemmässä sessiossa on riittävästi aikaa alkukeskusteluun, varsinaiseen hoitohetkeen ja loppuyhteenvetoon.
- Kehossa olevia jännityksiä ja stressiä vapautetaan erilaisten hengitysmenetelmien, pehmeiden painallusten ja nivelrentoutusten avulla.
- Lempeä, kuunteleva ja läsnäoleva kosketus sekä tarvittaessa tunteiden vapauttamista tukeva ja energioiden esteettömämpää virtausta ohjaava työskentely saattaa tuoda mukaan myös sanoittamista, regressio-ohjausta tai sisäisen hyvinvoinnin ohjausta.