Divine Breathing
Pyhä hengitys – Hengittäen vapauteen
Ryhmät
Toisinaan hoitohetki saattaa avata vahvojakin tunteita, kuten vihaa, surua tai pelkoa – hulluutta, naurua tai nautintoa. Tukahdutettujen tunteiden läpieläminen ja kokeminen turvallisesti ja kannatellusti voi vapauttaa hyvinkin syviä jännitystiloja ja lukkoja niin fyysisellä kuin mielenkin tasoilla. Olipa kokemus mikä hyvänsä, hoito nostaa usein pintaan oivalluksia itsestä, omista tarpeista ja tämän hetkisestä todellisesta tilasta.
Eheytymistä tapahtuu juuri sillä tasolla kuin hoidettavan omalle kokonaisuudelle on parasta. Aina ei tunteita edes liiku, vaan hoito voi olla hyvinkin kehollinen. Joskus voi olla, että hoito tuo pintaan turhautumista, ahdistusta tai hankaluutta. Jotta asiat voisivat liikkua eteen päin, keho nostaa pintaan juuri niitä tuntemuksia, joita oman eheytymisen kannalta on oleellista läpielää. Nämä hetket ovatkin usein kohtia, joissa on mahdollisuus porautua syvemmälle todellisten tarpeiden taakse, kun iso möykky jonkun oleellisemman edessä alkaa murentua.
Tämä on kohta, jossa tietoisuus haluaa tuoda näkyväksi jotain todellisempaa meissä. Jokaisen tunteen hyväksyminen ja niiden läpieläminen voivat lopulta vapauttaa jotain aidompaa luontoa itsessä. Kun tukehdutetut tunteet saavat puhdistua, tunteiden kannattelu ja säätely alkavat saada enemmän sijaa omassa arjessa. Ja, kun kaikki puolet meissä saavat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja kannatelluiksi, alkaa niitä lopulta itsekin ymmärtää, arvostaa ja juhlistaa. Prosessin myötä alkaa hiljalleen todellisemman, häpeilemättömän, itsen esiin astuminen tapahtua. Tällöin muutos kohti omaa, yksilöllistä, polkua voi alkaa kirkastua.
Joskus jo yhden hoitokerran, mutta yleensä useampien hoitokertojen jälkeen ymmärrys itsestä ja todellisista tarpeista kasvaa – ja, hiljalleen myös uskallus sanoittaa niitä ääneen alkaa todentua. Hoitojen myötä voimavarat lisääntyvät, ajatukset selkiintyvät ja tämän myötä myös todellinen sisäinen vahvuus ja herkkyyys voivat luontevasti löytää tiensä yhteen ja tanssia samassa kehossa yhtä vahvoina ja herkkinä.
Lämpimästi tervetuloa kohtaamaan itseäsi ja vapautumaan omaan voimaasi hengityksen ja kehollisen työskentelyn kautta – löytämään oman kehosi pyhyys ja luonteva yhteys sen voimaan.
Hoito ei sovellu akuutissa tilassa oleville mielenterveyspotilaille tai hiljattain psykoosissa olleille eikä myöskään vahvoja huumeita tai lääkkeitä käyttäville henkilöille. Mikäli taustalla on em. elämäntilanteita, mutta koet olevasi kuivilla ja halukas kokeilemaan työskentelyä, voit ottaa yhteyttä ja sovitaan soittoaika.
Divine Breathing -yksilösessiot
Keho- ja hengitysterapia
- Ensimmäiseen käyntiin varataan 90 min, mutta on suositeltava hoitoaika myös jatkokäynteihin, sillä sessiossa on sopivasti aikaa myös alku- ja loppukeskusteluun sekä lyhyeen palautumisen hetkeen.
- Hoidon aikana kehossa olevia jännityksiä ja stressiä vapautetaan erilaisten hengitysmenetelmien, pehmeiden painallusten ja nivelrentoutusten avulla. Lempeä, kuunteleva ja läsnäoleva kosketus auttaa tukahdutettujen tunteiden avautumisessa ja rentoutuneempaan kehoon ankkuroitumisessa.
- Ensimmäinen tutustumishoito 70 €.
- (Sarjakortti 3x90 min 225 €)
Keho- ja hengitysterapia
- Pidemmässä sessiossa on riittävästi aikaa alkukeskusteluun, varsinaiseen hoitohetkeen ja loppuyhteenvetoon.
- Kehossa olevia jännityksiä ja stressiä vapautetaan erilaisten hengitysmenetelmien, pehmeiden painallusten ja nivelrentoutusten avulla.
- Lempeä, kuunteleva ja läsnäoleva kosketus sekä tarvittaessa tunteiden vapauttamista tukeva ja energioiden esteettömämpää virtausta ohjaava työskentely saattaa tuoda mukaan myös sanoittamista, regressio-ohjausta tai sisäisen hyvinvoinnin ohjausta.