Mikä ihmeen Divine Breathing?

Divine Breathing tarkoittaa minulle lukuisia erilaisia hengittämisen tapoja, joilla voin auttaa itseäni vapautumaan fyysisistä jännitystiloista, mielen lukoista ja kytkeytyä laajemmin omiin tunteisiini. Erilaisten hengitystekniikoiden kautta voin löytää syvempää rentoutta ja nautintoa omaan olemiseeni, luonnollisempiin vuorovaikutustilanteisiin ja aidompiin ihmissuhteisiin. Hengityksen kautta voin löytää itsestäni valtavan määrän vapautta, voimaa ja energiaa, mutta myös kyvyn kytkeytyä aitoon ja herkkään puoleen itsessäni. Hengityksellä voin myös laajentaa tietoisuuttani ja kokea kiehtovia tietoisuuden muuntumisen tasoja. Itselleni hengitys on suorastaan ihme.

Divine Breathing tarkoittaa minulle todellakin jotain pyhää. Miksi? Koska en lakkaa ihmettelemästä, miten monisyiset ja laajat mahdollisuudet hengitys voikaan meille tarjota matkalla kohti psykofyysistä hyvinvointia ja henkistä täyttymystä. Olemme kaikki saaneet syntymälahjaksi hengityksen. Se, miten yksinkertaisilla tavoilla voimme valjastaa sen voiman omaan käyttöömme, tuntuu todellakin pyhältä – kaikessa yksinkertaisuudessaan ja juuri siksi.

Monissa vanhoissa perinteissä, kuten esim. joogassa, tantrassa, taolaisuudessa ja zenbuddhalaisuudessa käytetään tietoista hengitystä kohti vapautumista ja valaistumista. Näissä perinteissä tunnetaan lukematon määrä erilaisia hengitystekniikoita, joilla voimme tukea matkaamme kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Erilaisilla hengityksen tavoilla voimme tasapainottaa ja rauhoittaa koko somaattista keho-mielijärjestelmää, tukea itseämme stressaavissa elämäntilanteissa, olipa stressi sitten kuormittavasta arjesta johtuvaa pinnallista hengitystä, paniikkitilanteista aiheutuvaa hyperventilaatiota tai eksistentiaalisista kriiseistä johtuvia hengitysvaikeuksia.

Hengityksellä voimme myös aktivoida, voimistaa ja energisoida kehon elintoimintoja sekä parantaa ajattelun kirkkautta. Voimme tuoda hengityksellä tietoista kaaosta mielenrakenteisiin ja sillä tavoin helpottaa ja rentouttaa mielen kontrollia. Hengitys saattaa myös avata tunnepanssareita ja vapauttaa kehosta tukahdutettuja tunteita. Turvallisessa ja kannatellussa tilassa voimme päästä myös kosketuksiin kipeiden muistojen tai traumojen kanssa, ja hiljalleen vapautua myös kehollisesti niiden voimavaroja kuluttavasta otteesta. Sen myötä voimme myös kytkeytyä vahvemmin omaan, vapaana virtaavaan elämänvoimaan ja -energiaan sekä aidompaan itseen.

Lukuisilla erilaisilla hengitysharjoituksilla voi parhaimmillaan lisätä valtavan paljon iloa ja nautintoa koko kehoon ja olemukseen – yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Jokaisella meistä on käytössä tämä työkalu 24/7, jos niin haluamme – tilanteesta riippuen yksin, kaksin tai ryhmässä. Hengitys monissa muodoissaan voi parhaimmillaan tukea matkaamme kohti omaa, yksilöllistä elämäntehtäväämme, kun hengitys tuo vahvan yhteyden juurevuuteen ja samalla se laajentaa ajattelun kirkkautta. Paljon sanottu, mutta itselleni hyvinkin totta.

Oma polkuni kohti pyhää hengitystä

Oma intohimoni hengityksen eri muotoihin käynnistyi parikymppisenä läheiseni burnoutin seurauksena. Silloin minulle avautui ensimmäistä kertaa sana ”Hengitys” ja sen merkitys ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. 20 vuotta myöhemmin tulin ymmärtämään, miten merkittävää osaa se onkaan näytellyt omalla eheytymisen polullani. Ja, matka jatkuu edelleen.

Ensimmäinen askel kohti oman hengitykseni tutkimista alkoi ymmärryksellä, miten pieleen olin aina hengittänyt; vatsa ei osallistunut hengitykseen juuri ollenkaan. Vedin jatkuvasti korsettia sisään. Olihan näytettävä tiimalasilta länsimaisen naisihanteen nimissä, vaikka luoja olikin lähtökohtaisesti suonut poikamaisen vartalonmuodon, josta tiimalasimalli on varsin kaukana. Vedin jatkuvasti vatsaa sisään sillä seurauksella, että suolisto oli aina solmussa, energiavarannot tukahduksissa ja yhteys omaan vapaana virtaavaan elämänvoimaan kadoksissa.

Sen lisäksi, että ulkonäköpaineet nostivat hengityksen kulkemaan lähinnä vain ylätilassa kehoa, oli hengityksen supistumiseen myös muita syitä. Olin koko ajan varuillani aistimaan kaiken ympärilläni: muiden tunnetilat, toiveet ja halut. Välillä olin hengittämättä pitkiäkin aikoja tai hengitin juuri nimeksi. Olin aina valmis miellyttämään ja sopeutumaan muiden tarpeisiin. Eipä siis ihme, että olin lähes koko ikäni kärsinyt vatsakivuista, joihin perinteiset lääkärikäynnit eivät tuoneet mitään vastauksia.

Keho oli jatkuvassa jännitystilassa ja hengitys todella pinnallista. 12-vuotiaana sain vahvoja relaksantteja, jotta selässä ja rinnan puolella olevat lihaskrampit rentoutuisivat. Kivun vuoksi oli vaikea hengittää. Oravanpyörä oli valmis. Vatsakivut johtivat lopulta tähystykseen ja 17-vuotiaana minulla todettiin alkava vatsahaava. Miksi näin?
Koska kehossa oli valtava määrä stressiä, kipua ja pelkoja, vaikken sitä silloin vielä ymmärtänytkään. Pidin kipuja normaalina: elämän kuului olla selviytymistä ja lähes jokapäiväisiä vatsakipuja. Kivut, joita kannoin eivät edes olleet kaikki omiani, vaan kannoin mukanani myös ylisukupolvisia kipuja ja traumoja, kuten niin monet muutkin meistä.

Hiljalleen aloin ahdistua pienistäkin sosiaalisista tilanteista. Aloin saada paniikkioireita, kun tiesin, että minun olisi koulussa pidettävä esitelmä, vaikka lapsena olinkin rakastanut esiintymistä, näyttelemistä ja tanssimista. Hermoilin jopa viikkoja etukäteen ja tunsin, miten pelonsekainen häpeä möyri vatsassani. En millään osannut rentouttaa itseäni, vaan menin vaan kovempaa, ja välillä romahdin. Keho jännittyi aina vaan lisää. Hengitys pieneni entisestään. Aloin nappailla betasalpaajia, jotta selviytyisin erilaisista tilanteista. Sain niistä apua oireiden, mutten syiden parantamiseen.

Lisäksi erilaiset ulkoiset ja sisäiset paineet vaikuttivat hengittämättömyyteeni. Oli tärkeää suorittaa, saada aikaan ja todistella olevansa älykäs, tehokas ja aikaansaava. Jatkuva stressi ja paine edetä opinnoissa ja uralla veivät lopulta voimat ja motivaation. Ei saanut näkyä, kuulua, tuntea. Oli parempi pidättää hengitystä, ettei olisi liian näkyvä tai kuuluva, ja ennen kaikkea tunteva. Varsinkin suru ja itkut oli parempi pitää mahassa. Oli häpeällistä olla herkkä. Helpompi oli olla hyvä jätkä ja rakentaa kuori.

Päihteiden avulla sain hetkeksi kaipaamaani rentoutta, luvan tuntea (joka meni tosin monet kerrat överiksi). Lisäksi aloin kokeilla extremempiä juttuja ja ajauduin yhteiskunnan silmin epämääräisiin porukoihin. Tämä kaikki vaan siksi, ettei normielämä tuntunut miltään. Samaan aikaan koin, että ainakin oli säpinää ja tunteet virtasivat. Elämä tuntui joltain: oli ihan sama, oliko kyse hyvistä vain huonoista tunteista. Kunhan tunsin. Myöhemmin Chisu sanoittikin viisaasti tätä kaikkea biisillään ”Sabotage”, jossa yksi merkittävä lausahdus osui: ”Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää…”

Jokainen meistä haki yhteyttä, halua tulla ymmärretyksi, nähdyksi, mutta kenelläkään ei ollut kykyä tulla kohdatuksi sydän auki. Päihteet auttoivat sekä avaamaan tunteita, että rentouttamaan kehoa ja hengitystä – ja vapautumisen myötä tulemaan edes hetkeksi yhteyteen. Epämääräiset tapahtumat ympräilläni toivat mukanaan aina vaan lisää stressiä, koska elin rajapinnalla eläen kaksoiselämää: kiltti tyttö, jolla oli vahva veto kipuun ja jännitykseen. Sisäinen ristiriita oli suuri.

Vasta paljon myöhemmin sain myös vahvan kokemuksen siitä, että jos rentoutan vatsani, kuolen. Se vei paniikkitilaan, jossa kuitenkin silloisen tietämyksen valossa uskalsin antautua, elää tunteen läpi ja todeta, ettei niin käy, kun antaudun hengitykselle. Ymmärsin, että se liittyi vahvasti kontrollin menettämisen pelkoon. Jollen kontrolloi kaikkea ympärilläni, kuolen. Olen turvassa, kun kontrolloin. Ja, kun kontrolloin hengitystäni, en myöskään tuntisi ja voisin jatkaa elämääni vain mielen avulla. Ja, kun ei tunne, ei ole häiriöksi kenellekään, varsinkaan itselleen.

Mieltä ei voi kuitenkaan loputtomiin kontrolloida ja olla hengittämättä, tai keho sairastuu. Kun kehoni alkoi vuosien hengitys- ja tunnetyöskentelyn jälkeen hiljalleen vapautua, oli se valmis syventämään hengitystään ja sen myötä myös vapauttamaan kehosta erilaista kipua, stressiä ja lopulta traumojakin.

Kunpa olisin jo nuoruudessa ymmärtänyt, että renesanssiajan naisen vartaloihanteet olisivat tukeneet paljon vahvemmin matkaani minuksi 🙂 Vapaa, nautinnollinen hengitys, rento vatsa ja ja sen myötä putoaminen juurevuuteen ja omaan alkuvoimaisuuteen, olisivat vieneet kohti sieluntehtävääni jo paljon aikaisemmin. Samaan aikaan olen kuitenkin kiitollinen kaikista polun mutkista ja valtateistä, joilla olen kulkenut. Ja, ennen kaikkea kaikista hengittävistä olennoista ympärilläni. En olisi minä ilman kaikkia kokemuksiani.

Palataan tarinassa vielä takaisin teiniaikoihin, jossa hengitys eli vielä pääasiassa vain ylätilassa kehoa. Pallea oli aina jumissa. Pyörtyilin. Pääosin oma oleminen tapahtui mielen kautta – paitsi silloin, kun pääsin luontoon, jolla oli aina vahva, mutta samalla rauhoittava vaikutus. Se tiedostamattani rentoutti hengitykseni. Myös autenttinen liike ja tanssi toivat euforiseen tilaan, jossa kaikki olemuspuoleni yhtyivät, koska muutuin hetkessä hengitykseksi ja mieli siirtyi syrjään.

Varhaisaikuisuudessa löysin hatha- ja sivanandajoogan muodot ja niiden myötä yhteyden hengityksen parantavaan voimaan. Se, kuinka hengitys yhdistettynä jooga-asanoihin ja virtaavaan liikkeeseen rauhoitti levottoman sieluni, vapautti tunteille ja hyvälle ololle. Jooga itketti ja rauhoitti monet kerrat. Tutustuin pranayama-hengityksiin. Ne toivat lempeyden lisäksi lujuutta. Tämä polku vei hiljalleen kohti uskallusta päästää irti vanhoista totutuista yhteiskunnallisista vaatimuksista liittyen työelämään, ja uskalsin hypätä uuteen aikakauteen, jossa polku kohti todellisempaa itseäni alkoi.

Vuodet vierivät ja kouluttauduin uuteen ammattiin, rakensin uudenlaisen elämän ja arvot. Hiljalleen sekin tuli uuteen kohtaan, jossa oli aika sukeltaa syvemmälle. Hiljaiset meditaatiot ja pehmeät joogahengitykset eivät enää riittäneet siinä kohtaa, kun uusi elämänvaihe äitinä alkoi. Valtava määrä tukahdutettuja tunteita alkoi vyöryä ja nousta pintaan.

Aloin intohimoisesti opiskella erilaisia tapoja ymmärtää itseäni ja ihmisyyttä, ensin mielen malleja, mm. enneagrammia, sitten henkisiä suuntauksia, kuten energioita, entisiä elämiä, alkuperäisen japanilaisen reikin oppeja jne. Näissä kaikissa muodoissa hengitys oli aina läsnä jollain tapaa. Lopulta tukahdutetut tunteet ja kaipuu ymmärtää kehon viisautta ohjasivat kehollisemmalle puolelle vapautumaan niiden syvälle juurtuneista kahleista.

Alkoi intohimoinen tutustuminen kehoterapioihin, aktiivisiin meditaatioihin, niiden sovelluksiin ja ennen kaikkea omakohtaisiin sukellusretkiin ja empiirisiin tutkimuksiin erilaisissa ryhmissä ja yksikseen. Hengityksen vahvempi puoli alkoi näyttää voimaansa: kuinka erirytmisillä ja syvemmillä hengityksen tavoilla voi todella vaikuttaa mieleen, tunteisiin, henkisiin kokemuksiin jne. Parivuotisessa kehotietoisuusryhmässä alkoi viimein matka todelliseen henkisyyteen: kehoon. Opin paljon kehoterapioista ja aktiivisista meditaatioista, joissa kaikissa hengitys näytteli suurinta roolia. Innostuin yhä enemmän ja pian hengitysterapiaopinnot veivät mennessään.

Hengitys sen lukuisissa eri muodoissaan tuntuu aina vain kiehtovammalta ja moniulotteisemmalta. Kiitollisuudella otan vastaan kaiken, mitä hengitys voikaan kuoria meistä esiin. Omakohtainen tutkimustyö, mutta myös ammatillisen ymmärryksen vahvistaminen ovat vieneet mennessään.

Tällä tiellä kuljen edelleen syventämällä pyhän hengityksen matkaa erilaisten hengitysmenetelmien ja  kehotyöskentelyn poluilla sekä tantristen ja shamanististen suuntausten parissa. Polku on kiehtova ja loputtoman kiinnostava. Ja, samalla palo jakaa sitä myös muiden kanssa tuntuu aina vaan tärkeämmältä. On ilo tarjota puitteet kanssakulkijoille kokea hengityksen moninaiset mahdollisuudet ohjatusti erilaisissa kohtaamisissa.

Mikäli kaipaat tukea oman hengityksesi avaamiseen ja sisäisten jännitysten vapautumiseen, kuulen ilolla tarinasi ja voit varata aikaa yksilölliseen keho- ja hengitysterapiaan, osallistua Eloisasti Elossa -tapahtumiin ja tulevaisuudessa myös Divine Darkness -retriitteihin, joissa hengitys on aina sen pyhyydessään läsnä.

Hengittävin terveisin,
Nina