Viime kesänä osallistuin shamanistiseen kohtutyöskentelyyn Nikkilä Temppelissä – yksityisessä luontopaikassa Kangasalalla. Tästä aktivoitui itselleni vahva initioiva prosessi: eräänlainen siirtymäriitti ja vuosia paikallaan polkeneen energiatulpan irtoaminen.

Olin vuosia vellonnut vanhasta irti päästämisen tilassa ja uuden luomisen välitilassa. Olin ollut huikeiden opettajien, kanssasisarien ja rakkaiden ystävien ohjauksessa – oppimassa ja kokemassa – itsestäni ja elämästä.

Kunnes, tätä shamanistista retriittiä edelsi voimakas kokemus edelliskeväisellä Paluu Paratiisiin -retriitillä Monte Oradan kukkaniityllä Portugalissa. Istuessani keskellä kevääseen heräävää luontoa, hennosti väreilevän kukkameren sylissä, ykskaks tajuntaani iski kysymys: ”Kuka olen, kun en ole kukaan?” Valtava laajentuminen – helpotus ja vapaus – keveys ja lapsenkaltainen ihmetys – kuolema ja tyhjyys – sisäinen ja ulkoinen hajoaminen. Egon kerrokset lähtivät rytinällä putoilemaan henkisen egoni harteilta. Huhhh. Tämä oli ehdottomasti yksi niistä merkittävimmistä luonnossa tapahtuneista havahtumisistani pitkään aikaan.

Shamanistisessa kohtutyöskentelyssä yhteyteni pyhään maahan syventyi entisestään – varsinkin sen jälkeen, kun sain kutsun lähteä jakamaan oman sielulähteeni virtausta Nikkilä Temppeliin.

Olin pari viikkoa ennen retriitille lähtöä nähnyt unen, joka näytti, että sieluni seuraava askel – jopa tehtävä – tulee olemaan Nikkilä Temppelissä. Vastustin – kovaa, koska en halunnut olla osa mitään systeemiä, mutta kutsun saatuani ymmärsin. Ymmärsin ja antauduin. Liikutuin ja itkin. Kiitollisuudesta. Että kaikkien kamppailujeni jälkeen olen tässä. Johdatuksessa. Lähempänä sieluni kutsua. Lähempänä kuin koskaan aiemmin. Ja, että tämä askel on otettava johtipa se sitten mihin ikinä. Antaudun. Luotan. Olen ohjauksessa. Vaikka menettäisin kaiken. Astun. Tähän.

Ymmärsin, että on kyse jostain suuremmasta. Ei ihmisyydestä. Vaan se oli lahja tältä pyhältä maalta, joka avasi suoran kommunikointiyhteyden luonnon kanssa – ilman välikäsiä. Mikä kiitollisuus! Olin saanut erikoisia sulautumisen kokemuksia luontokappaleiden ja koko universumin kanssa jo useampia vuosia, mutta nyt jotain laskeutui ja nousi yhtaikaa – syvältä. Nyt alkoi nousta ”Tieto”.

Olen sen jälkeen ollut jatkuvassa yhteydessä luontoon omassa luontopaikassani, mutta erityisesti tämän retriittisarjan synnytyksessä olen ollut yhteydessä temppelialueen luontoon ja sen syvyyksiin.

Olen kanavoinut, saanut näkyjä ja tehnyt shamaanimatkoja Nikkilä Temppelin mailla energeettisesti koko syksyn. Haluamattani. Ja silti. Olen saanut suoraa ohjausta työpajoihini ja myös tämän retriittisarjan syntymiseen sellaisenaan kuin se nyt ilmentyy. Joka kerta, kun olen tarttunut rumpuuni ja lähtenyt matkaan, jotain uutta avautuu. Jostain syystä se kaikki tapahtuu hyvin pitkälle Nikkilän mailla. Miksi? Se on vielä arvoitus ja mysteeri.

Prosessi on ollut samaan aikaan hurjaa ja kaunista – uskomatonta johdatuksen matkaa. Olen ollut suorassa sielun ohjauksessa – joka ei kysele, mitä egoni haluaa, vaan on pakottanut itseni toistuvasti kohtaamaan pelkojani ja vastustustani, puhumaan totuuttani. Sisäinen tieto ja ulkoiset merkit ovat olleet vahvempia kuin yksikään egoni huuto. Paljon on mennyt rytinällä läpi.

Äiti maa ja rumpuni voima ovat yhdessä ohjanneet uuden syntymää intensiivisellä paineella. Olen kuollut ja syntynyt jatkuvasti uudelleen. Kaikki vanha palaa ja uutta syntyy. Nyt on aika päästää tämä energia ulos. Kaiken tämän taustalla on pitkä kilvoittelun tie – sekä näkymisen että näkemisen matkalla. Nyt on aika astua syvyyteni voimaan!

Toivottavasti sinäkin antaudut ja lähdet mukaan oman sielusi matkalle, lahjasi äärelle! Kenties astumaan tälle polulle ja syventämään oman sielusi ainutlaatuista matkaa.

Rakkaudella 
Nina Tama